lauantai 26. lokakuuta 2013

Ratsastelua ja muuta

Viime Lauantaina kirjoitettu teksti?

Lähdettiinkin Liisan kanssa sitten jo aamulla tallille, Liisa meni eilenkin vain puoli tuntia, niin sovittiin että tullaan aikaisemmin, niin Liisa voi sitten ratsastaa vähän kauemmin. Tallilla opettaja sitten sanoikin että menkää vain molemmat. Voi että Dari oli suloinen, kenttä oli aivan lumessa ja jäätynyt ja Dari tutkaili niin tarkasti mihin astui. Yksi vetinen kohta Darin oli jopa pakko pysähtyä katsomaan ja kuopimaan hieman kohdasta, ennenkuin se totesi sen turvalliseksi. :D

Alku meni aika varovasti, mutta sitten uskaltauduttiin ravaamaankin. Kun oltiin menty noin 30min muut hevoset saapuivat kentälle, ja Dari oli ihan ihmeissään. Pää nousi ponilla kauhiasti ja poni oli vähän jännittyneen oloinen. Mutta Dari alkoi kyllä rentoutua sitten kun saatiin tunti käyntiin. Kenttä alkoikin mennä heti paremmaksi, kun hevoset lisääntyivät.

 Lopputunnista Dari alkoi jo ärsyttävästi kiskomaan ohjia, poni ymmärsi että tälläkertaa mentiinkin vähän pidempään. :D Mentiin siis puolitoista tuntia. Tänään laitettiinkin hepoille loimet.

Iltapäivällä tilkkupuu -blogin kirjoittaja Enni tuli meille. Oltiin koneella, syötiin ja sitten lähdettiin tarhalle. Vein koirille juustonpalat, Aku "piilotti" omansa mutta söi sen sitten kuitenkin, kun Maisa vaani sitä. Tänään kävi myös selväksi että Aku on hieman nirso kurkunviipaleiden suhteen. :D

Vietiin sitten Akua ja Cinnaa lenkille ja oli kyllä mukava päivä. :)




Tämän viikon kirjoittelua.
Olen nyt melkein joka päivä käynyt tallilla. Alkuviikosta oli tosi jäistä, ekoina päivinä Dari otti lähinnä varovasti ja kuunteli erittäin hyvin! Harjoittelin paljon siirtymisiä pelkän istunnan avulla.

Kun pari päivää oli mennyt ihan hyvin Dari olikin ihan ihmeellinen, yritti juosta kokoajan alta pois. Oli vaikeaa saada ponia kuuntelemaan ja hiljentämään.

Torstaina kun menin tallille lumet ja jäät olivatkin sulaneet, ja Dari menikin taas aika normaalisti (johtuiko sitten keleistä tuo outo käytös...). Pystyttiinkin nostamaan laukkoja ensimmäistä kertaa viikkoon kun nyt vasta säät sallivat. Dari menikin kuin mikäkin rodeoponi!

Eilinen
Eilen olikin mun synttärit! Täytin 16 vuotta. Päivä meni aika normaalisti. Pääsin koulusta jo kahdeltatoista kotiin.

Meninkin melkein heti tarhalle, ja tultiin Cinnan kanssa meidän pihaan. Pystytin parit "kotiagility" esteet, ja Cinna uskaltautui menemään jopa putkeen, viimeksi kun talvella vähän yritettiin tätä Cinna oli ihan pentu eikä oikein uskaltanut/tajunnut mitä tehdä.


Päästin Cinnan vielä juoksemaan meidän tarhaan ja leikkimään Issen leluilla.


Iltapäivällä sitten tulikin sisaruksia kakkukahville meille.


Postauksesta tuli nyt vähän sekava. Kirjoitan tästä päivästä erikseen vasta illalla. :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

ensilumi



Aamulla huomasinkin, että ensilumi oli satanut myös meidän pihaamme. Nopeasti se tosin suli pois. Yllä olevat kuvat ovat vähän huonoja, kun nopeasti vain aamulla nappasin pari kuvaa. 

Aamupäivä menikin sitten siinä kun järjestelin paikkoja kotona ja sähköt meni. Onko mikään ärsyttävämpää kuin sähkökatkot..

Noh kuitenkin onneksi ulkona on valoisaa, ja lähdinkin sitten tarhalle katsomaan koiria. Tälläkertaa tulikin kuvattua hieman! Harjailin vähän koiria, ja sitten vein Akua ja Maisaa lenkille. Kannattaa varoa, lehdet on tosi liukkaita tähän vuodenaikaan, luisuin sitten ojaan kun koirat vähän kiskaisivat ja lehdet alla olivatkin vähän liukkaita... :D Ohitse ajanut autoilija varmaan vähän mietti että mitä me riehutaan siellä ojan pohjalla.








Iltapäivällä menin pitkästä aikaa tallille, kun sain isältä kyydin. Menin Darilla ja Kenttä oli aivan kauheassa kunnossa, suorastaan lainehti veden määrästä. Dari oli alkutunnista ihan pörhöllään ja kulki pää taivaissa. Yritti aluksi vähän temppuilla, mutta pikkuhiljaa se alkoi vähän rentoutua, ja lopputunnista menikin jo ihanan reippaasti ja rennosti. Aika paljon sai kyllä pidätteitä ottaa tunnin aikana, mutta oli kyllä niin ihanaa päästä pitkästä aikaa ponin selkään.

Tunnin loputtua eräs tallin pitäjistä kysyikin miten meni ja kertoi että "Darilla onkin ollut jo ikävä! Täällä se on riepotellut pikkutyttöjä!" Voi että saatan vain kuvitella mitä se pikku poni on taas saanut päähänsä... :D Darilla nimittäin menee yleensä minun lisäksi vain toinen minua hieman nuorempi tyttö, ja loput Darin ratsastajat ovatkin sitten "pikkutyttöjä".

Darilla onkin nyt ihmeellinen karvanlähtö.. Toivottavasti ei ole mitään vakavaa, kun ei tähän aikaan kai pitäisi sillätavoin lähteä karvaa. Huomenna menenkin aamulla jo tallille. Täytyy nyt alkaa käymään hieman useammin, kun en nyt lomalla ole oikein päässyt tallille, ja vuokrasta on vielä aika monta tuntia käyttämättä.


torstai 17. lokakuuta 2013

migreeniä


Tollanen pikku otus juoksenteli meidän lattioilla tässä yks päivä!

Tänään olin poikaystävän pikkusiskon synttäreillä. Iltapäivällä ajattelin viedä koiria lenkille, mutten sitten pystynytkään kun tuli ihan kauhee migreeni. Illat onkin nyt lomalla kulunut niin että 19.30 salkkarit, 20.00 House ja 21.00 criminal minds, tai joku muu rikossarja. :D Lisäksi vielä välillä mtv:ltä jotain ja si oon vähän aikaa koneella ja meen nukkumaan.

Pesinkin tänään Issen ja Helmin. En voi tajuta miten märkä koira muka haisee kauheelta, kun mun mielestä se on ihana tuoksu. :D ♥

Huomenna meenkin pitkästä aikaa tallille. Saa nähdä käynkö sitten aamulla vielä kylillä kavereiden kanssa, vai mitä teen. Miksi lomat menee aina niin nopeasti?

En tosiaan ymmärrä miksi ihmiset on niin ilkeitä toisilleen. Tänään kun avasin koneen kaikki foorumit olivat taas aivan täynnä toisten haukkumista ja kiusaamista. Samoin monien blogien kommentit ovat täynnä toisten haukkumista, vaikka kirjoittaja olisi kuinka asiallinen. Kaikkein parasta olisi jos ihmiset pitäisivät vain huolen omista asioistaan ja muistaisivat pitää asiallisuuden kommenteissaan ja kaikessa mitä nyt netissä julkaisevatkaan. Toivottavasti mm. Kaktun ja Futuran blogissa julkaistut postaukset nettikiusaamisesta & Lehtihaastattelu Kaktusta avaa monien kiusaajien silmät.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vetovaljaita ja kuonopanta

Ollaan nyt vähän ajateltu koirien omistajan kanssa että talvella olisi kiva kokeilla koirahiihtoa. Olisiko kellään suositella mitään kohtuu hintaisia valjaita satunnaiseen veto käyttöön? Hiihto- /juoksuvyö meiltä jo löytyykin ennestään.

Lisäksi olen nyt vähän ajatellut että koirien hihnakäyttäytymistä voisi parantaa ja ehkä testata jotain kuonopantaa apuna?  Olen jo pitkään miettinyt kaupassa olisiko tälläinen järkevä ostos ja siis onko tuossa samassa se kuonopantakin kun en oikein ymmärtänyt? :)


Vanha kuva viime talvelta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

taas valokuvia...

Kauheeta, tästähän meinaa tulla ihan kuvaus painotteinen blogi! 

Mutta siis tämä päivä on kulunut yhdessä sukulaispoikani Vilin kanssa. Päivällä menin käymään Vilillä, oltiin koneella ja sellaista. Sitten myöhemmin mentiin meille ja lähdettiin skopalla vähän kuvailemaan paikkoja. Kuvia olisi ollut reilusti enemmänkin, mutta en sitten viittinyt niitä liikaa laittaa. :)

Illalla katottiin vielä viime viikon salkkareita, ja käytettiin Akua ja Maisaa iltalenkilä! Akulla riitti kyllä tänään kamalasti virtaa, juostiin aika paljon.

Mun paras kaveri onkin aloittanut blogin, käykääpä katsomassa: tilkkupuu 






lauantai 12. lokakuuta 2013

ihana päivä

Ulkona on jo vähän kylmä ajaa skopalla... olin ihan jäässä kun tänään ajoin poikaystävälle. 

Ulkona on aivan ihanaa olla kun on syksy, niin kaunista. ♥ 

Olin poikaystävän ja parin vanhan kaverin kanssa paikallisella kyläkaupalla. Siellä oli aivan ihana koiranpentu! Myöhemmin käytiin poikaystävän kanssa kävelyllä ja katseltiin vanhoja rakennuksia. Lisäksi leikittiin poikakaverin koiran Mocan kanssa. :) ♥

Tein tästä postauksesta nyt hieman enemmän kuva painoitteisen, kun yleensä laitan niin vähän kuvia postauksiin.






perjantai 11. lokakuuta 2013

Loma alkoi!

Viime viikonloppu
Perjantaina tulinkin bussilla kotiin. Yleensä joku on aina hakenut, mutta eilen ei ollut mitään tavaroita joita olisi kaupungilla joutunut raahaamaan niin menin sitten bussilla. Oli ihana sää, käveltiin poikaystävän kanssa keskustaan, harmi kun ei ollut kameraa mukana!

Illalla sitten veinkin koiria lenkille, Akua ja Maisaa. Kierreltiin ensin sillalle, koirat saivat vähän juoda joella, ja menimme pellonreunaa kunnes tulimme taas tielle. Koirien omistaja tulikin Kirin ja Cinnan kanssa vastaan, ja koirat eivät oikeen tienneet mihin suuntaan olisivat menneet. :D

Lauantaina olin aamulla tallilla, oli ihana tunti. Meitä oli kentällä neljä. Oli jotenkin tosi tehokas tunti, ja oppi vaikka mitä. Yksi tyttö tipahti Tollolta tänään, mutta onneksi ei kuulemma sattunut. Lopputunnista saatiin vielä mennä puomeja laukassa!

Sunnuntaina olikin melko hyvä ratsastustunti. Mentiin ympyrällä ja yritettiin saada hevosia vähän taipumaan. Lisäiltiin vähän raviin vauhtia, ja opettajakin tuli kentälle hieman ohjailemaan raipan kanssa. Laukannostot meni Tassun kanssa paremmin kuin koskaan! Opettaja sanoikin laukkojen jälkeen että tasapaino onkin kehittynyt sekä hevosella, että ratsastajalla. Pienet onnistumiset lisäävät kyllä aina intoa harrastukseen. :)

Sunnuntaina oltiin myös Helmin ja Maisan kanssa lenkillä, hyvin meni! Maisaa ei kauheasti kiinnostanut Helmin seura, vaan se aina välillä "pakeni" Helmiä. :D

Kouluviikko
Koulussa nyt ei ole mitään erityistä ollut tällä viikolla. Asuntolassa huonekaveri on lähtenyt, victory! Olisin nimittäin kohta itse lähtenyt, en vaan kestänyt sitä ihmistä.

Tiistaina olin taas tallilla. Dari olikin mennyt jo aikaisemmalla tunnilla, ja se jatkoi minulla. Oli aika sateinen sää ja Dari oli tosi reippaalla päällä. Poni vähän ajatteli että joko me mennään nopeeta ravia, tai siirrytään käyntiin, sitä vaihtoehtoa, että se olisi hieman hidastanut ei ollut. :D Dari oli myös vähän säpsyllä päällä, mutta ei se mielestäni haittaa, parempi että on vähän virtaa, kuin että hidastelee. Mentiin siis siskon kanssa kaksin kentällä ilman ohjausta. Dari olikin ilmeisesti jokupäivä rapsutellut häntäänsä juomakuppiin tai jotain niin se oli rysähtänyt alas. :D Dari joutuikin pari päivää juomaan kiposta. :D

torstai 3. lokakuuta 2013

Huonoja uutisia

Olin äsken harjaamassa koiria, Cinnalla on kauhea karvanlähtö! Täytyy harjata sitä nyt useammin. Omistaja oli juuri laittamassa oviin uusia lukkoja, tai niitä salpoja, mitä lie kiinnitys härpäkkeitä. :D Nyt on helpompi, kun oven saa kiinni sisä- ja ulkopuolelta.

Omistaja yhtäkkiä sitten sanoikin että osa koirista ehkä myydään ennen talvea... meinasin ruveta itkemään sitten siellä, mutta sain jotenkin hallittua itseni. :( Aivan kauheaa... koirat ovat minulle kuin omia, kaikkiin pikkuhiljaa saavuttanut luottamuksen. Akuunkin, joka nuorena oli niin ujo ja meni aina kopin perälle kun piti lenkille lähteä... Kirpun ja Cinnankin tuntenut aivan pennusta asti. Ja entäs sitten Maisa, Maisa jota ystävällisempää koiraa ei löydä mistään. :'(

Tietenkin neljä koiraa on hyvin suuri määrä yhdelle ihmiselle. Kaikki kuitenkin tarvitsevat paljon liikuntaa ja aktiviteettejä päivässä. Jos vain voisin, ottaisin pienen Kirin itselleni. Noh saa nyt nähdä laittaako omistaja osan koirista myyntiin, vai ei.

Leikkasin muuten aamulla Helmin kynnet, toinen koiramme Isse oli aivan masentunut koko aamun, kun luuli että senkin kynnet leikataan. :D (isse vihaa kynsisaksia...)


tiistai 1. lokakuuta 2013

tylsin viikko ikinä

Eilen meillä alkoi koulussa erikoismaalaus painotteinen viikko, ja tietysti tulin heti kipeäksi, nyt olen ollut tämän päivän kotona. 

Huomenna piti mennä tallillekkin, mutta en varmaankaan pääse. Sunnuntaina olin viimeksi. Menin Darilla ja oli kyllä tosi kiva tunti, siskon piti tulla samalle tunnille, mutta joutuikin sitten jäämään vähän pidempään töihin, joten sisko meni sitten yksin seuraavalla tunnilla. :) Meidän tunti oli tosi kiva, Dari oli tosi hyvällä päällä! Meni kokoajan reippaasti eteenpäin, ei hidastellut ollenkaan. Ainoastaan laukoissa oli vähän ongelmia, kun ponilla oli hieman virtaa! :D Siellä pelottavassa kulmassa sen oli pakko vilkuilla, minkä seurauksena laukka vaihtui pari kertaa. Opettaja kuitenkin neuvoi ja viimeiset laukkakierrokset menivät jo aika hyvin.

Puolivuokrauksen viimeinen päivä olikin silloin sunnuntaina. Tallilla juteltiin että otanko nyt perus 10 krt kortin vai jatkanko vuokraa. Aluksi minun piti ottaa kortti, koska siskolla on nyt viikonlopputöitä Vanajanlinnassa, niin en tiennyt ehdinkö käymään tarpeeksi usein. Mutta opettajan myyntipuheiden jälkeen otinkin sen puolivuokrauksen. ;)

Ei tosiaan ole nyt mitään mielenkiintoista kerrottavaa, joten tekstistä tuli hieman tylsä. Useissa blogeissa pyörii nyt "haaste" seitsemän kuvaa kesästä, pitäisikö minun tehdä se? Mitä mieltä olette? :)