lauantai 19. huhtikuuta 2014

Auringonlasku


Vähän erilaisesta kuvakulmasta otettu kuva. Mielestäni tunnelma kuvassa on aika onnistunut. Auringonlasku oli upea. Mitä pidätte?



Kiri on iloinen, kun Cinna on taas sen seurana tarhassa. Cinna ja pennut ovat nyt kaikki isossa tarhassa. Kirikin näyttää tulevan hyvin pikkuisten kanssa toimeen, Aku ja Maisa myös.

Pentujen luonteenpiirteet alkavat näkyä. Pidin niitä tänään aina paria kerralla ulkona tarhasta juoksemassa. Yksi oli aivan kuten Cinna pienenä. Heti tarraamassa lahkeeseen ja juoksemassa karkuun kaikkein hankalimpaan paikkaan. 

Nämä kaksi kuvaa Akusta ovat eiliseltä. Kävimme pitkällä metsälenkillä siskoni, koiriemme Issen ja Helmin, sekä Akun kanssa. Oli mukava sää ja joka puolella kasvoi paljon sinivuokkoja. Kevät on tänä vuonna kovin aikaisessa! 

Metsässä Isse ja Helmi olivat vuorotellen irti, mutta silti kaikki sujui hyvin. Aku tuli loistavasti muiden kanssa toimeen. Meidän koirat taas olivat aivan hölmistyneitä erikoisesta lenkkikaverista.

Harmittavaa että ihana metsäpolkumme on raivattu monesta kohtaa aivan piloille. Noh, ei sille mitään voi. Täytyy vain perustaa uusia polkuja vanhojen lomitse.


Hei kaikki katsokaa kuinka terävät hampit mulla on!

Ulkoasumme on taas uudistunut. Kaksi edellistä banneria minulla on ollut muiden tekemiä. Tällä kertaa yritin tehdä bannerin itse.

Huomaa kyllä, että minulla on vielä paljon opittavaa ja kehitettävää bannerien teossa. Siksi päätinkin avata banneripajan. Eli harjoituksen vuoksi teen tilauksesta ilmaiseksi bannereita. Tutustu banneripajaan viereisen sivupalkin linkistä.



Pikku hauvat toivottavat kaikille mukavaa pääsiäistä! 

(Me ei saatu suklaata, mutta Issen vanhoja leluja kyllä!)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kirin kuvailua

Eilen olimme Kirin kanssa kävelyllä kauniin aurinkoisen päivän innoittamana. Kävimme läheisellä metsähakkuulla kuvailemassa. Kiri oli innoissaan ja haisteli joka paikan tarkasti. 

Lisäksi kävimme pihassamme. Meillä oli sisarusten perheet kylässä. Kiri pieni ei ole vielä kauheasti maailmaa nähnyt, ja se oli aivan ihmeissään pienistä lapsista. Pienellä totuttelulla ja nameilla Kiri kuitenkin ymmärsi etteivät lapset sille mitään pahaa tee. Heti kun kesälomani alkaa aloitamme Kirin kanssa treenaamaan ihan perus asioita ja luottamuksen kasvattamista.

Tänään olin aamusta Akun ja Maisan kanssa lenkillä. Kävin hakemassa hanskat kotoa ja Maisan remmi luiskahtikin kädestä! Se tuskin edes itse tajusi sitä vaan lähti ravaamaan sitä reittiä, jota kuljemme yleensä. Juoksin perässä ja yritin napata remmistä kiinni ojan piantareella. Noh, niin siinä kävi että minähän putosin sinne jäiseen ojaan. Kuitenkin sain Maisan kiinni siitä parin metrin päästä.

Olinkin ihmeen aikaisin liikkeellä, koska äiti tuli herättämään aamulla. Joltain oli vissiin karannut pystykorva. Lähellä oleva koiramies otti sen tarhaansa. Kävi kuitenkin ilmi ettei se ollut kukaan hoitokoirista, eikä naapurin Makkukaan. Koiramies joutui kuitenkin päästämään koiran irti, koska se oli ollut niin agressiivinen. Koira varmaankin juoksi jo kotiinsa. Eipä sitä ole täällä näkynyt.

Mukavaa alkavaa viikkoa lukijoillemme!




torstai 10. huhtikuuta 2014

Let me be your puppy? Kuulumisia.



Pennut ovat nyt viisi viikkoa vanhoja. Aika kuluu nopeasti. Parilla pennulla on jo korvat pystyssä. Epäilemme että osalla korvat nousee vasta pitkälle luovutusiän jälkeen. Cinnalla ja pohjanpystykorvilla yleensäkin korvat nousevat myöhemmin kuin suomenpystykorvilla. Ruoka näille maistuu varsin hyvin. Kiinteänä ruokana pennut saavat usein raakaa jauhelihaa, omistajan paistamia kaloja, raejuustoa ja muuta tälläistä. Kovin nopeasti ne kehittyvät!



Pentujen ulkotarha on jo valmiina, mutta en tiedä onko omistaja vielä kokeillut sitä. Säät lämpenevät kuitenkin jo päivä päivältä, joten eiköhän pennut pääse pian sitä testaamaan.


Veikan korva maistuu kyllä hyvältä...!

Naapurustossamme on tällä hetkellä paljon surua. Naapurimme 14 -vuotias mäyräkoira kuoli. Pystyn vain kuvittelemaan perheen surun. Kyllä minullakin tuli kyynel silmäkulmaan, kun koiran kanssa yhdessä kasvanut serkkuni kirjoitti pitkän kirjoituksen koiransa elämästä facebookiin. Miksi ystävämme elävät vain niin vähän aikaa?

Toinen kauhea tapaus sattui tallillamme. Viime viikolla tallin vanha hevonen kuoli. Parin päivän päästä tallin koira katosi. Edes etsijäkoirat eivät tätä löytäneet. Epäillään että joku olisi varastanut tai ajanut koiran yli ja vienyt mennessään. On kauheaa, kun kukaan ei tiedä mitä koiralle kävi... en pysty edes kuvittelemaan kuinka suuri suru heillä siellä on.

Meidänkin mäyräkoiramme Isse on jo seitsemänvuotias. Alkuviikosta Issellä oli eläinlääkäri. Haluaisitteko että tekisin eläinlääkärireissusta postauksen?

Vielä hieman koirattomia kuulumisia. Viime viikonloppuna olimme tampereen hevosmessuilla! Olimme siellä sunnuntaina. Katsoimme osan näytöksistä. Valjakkokisassa kilpaili myös eläinlääkärimme. Suomenratsut ry:n jalostusorinäytös oli mielestäni hauskin.

Messuilla oli myös paljon hyviä tarjouksia. Itse ostin uudet ratsastushousut ja vakio tuntiponilleni uuden satulahuovan, joka kylläkin oli vähän liian pieni.

Oli mukavaa viettää aikaa talliporukan kanssa. Harvoin tapaamme missään tallin ulkopuolella.

Kouluviikko meni muuten hyvin, mutta eilen tulin kipeäksi ja lähdin kesken koulupäivän kotiin. Täytyy yrittää lepäillä, ja jos vaikka jaksaisin illalla käydä pentuja katsomassa.


Pennut kasvavat kovaa vauhtia, ja kohta täytyy jo alkaa etsiä uusia koteja niille. Omistaja aikoo laittaa tässä joku päivä lehteen niistä ilmoituksen.

Jos sinulla olisi tarjota pennulle hyvä metsästävä koti, ota vain rohkeasti yhteyttä vaikka sähköpostiini: akuzio88@gmail.com niin ilmoitan sinulle omistajan puhelinnumeron.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pentukuvia - Puppy pictures!

Tällä viikolla minulla olikin torstai ja perjantai vapaata koulusta. Eilen kävin illalla ensin Akun  kanssa lenkillä. Kun saavuimme tarhalle lähdin vielä Kirin, Maisan, ja koirien omistajan kanssa lenkille uudestaan. Yhteensä matkaksi tuli varmaankin noin 4-5 kilometriä. Tänään paras ystäväni tuli taas meille ja kävimme katsomassa pentuja ja lenkillä Kirin, Akun, Maisan, ja omistajan kanssa.

Säädin Cinnan vedonestovaljaat sopiviksi Akulle. Cinna ei tarvitse niitä paljoa enää, joten kokeilin niitä Akulle. Tulos oli yllättävän hyvä. Aku ymmärsi heti ensimmäisestä askeleesta homman idean. On niin ihanaa kävellä nyt Akun kanssa, kun se ei vedä lainkaan. Täällä on näkynyt jos jonkinlaista lintua. Kaksi valkopostihanhea, kolme joutsenta, ja jopa merikotka! Merikotka havainto ei voinut olla väärä, sillä eräs lintutieteilijä oli myös todistamassa tapahtumaa.

Pennut ne kehittyvät hurjaa vauhtia. Kaksivärikuonoisen pennun kuono alkaa mennä kokoajan mustemmaksi. Pian se on kokonaan musta. Pennut menevät jo kovaa vauhtia pitkin lattioita. Omistaja alkaa rakentaa ulos pientä tarhaa, mihin pennut voi lämpimällä säällä laittaa hetkeksi temmeltämään. Pentuja on myös jo muutama ihminen käynyt katsomassa.

Nyt täytyy palata koulutehtävien pariin, joten tämä postaus jääköön kuvapainoitteiseksi! 









Viimeinen kuva oli pakko laittaa tuon hauskan ilmeen vuoksi!

Kysymyspostaus video

Tässä on nyt lupaamani video kysymyspostaukseen. Äh, sanat menivät välillä vähän sekaisin! Jos joltain jäi vielä kysymyksiä kysymättä, niitä voi lähettää ask.fm tililleni: http://ask.fm/akuzio



Ps. Josei kysymykset kiinnosta kohdassa 7:18 on Cinnan epätoivoinen ulvonta yritys. :)