sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa


Pentuja on jäljellä vielä viisi, mutta tänään on kuulemma ainakin tulossa ihmisiä katsomaan pentuja. Pennut ovat jälleen kasvaneet hurjaa vauhtia. Hampaat ovat niin terävät ja aina nilkassa kiinni. Äitini veikin eilen lihan roippeita koirille ja saikin verta vuotavan haavan pennun super terävistä hampaista.



Eilen kävin myös maastossa aamulla. Oli ihana sää ja todella hauskaa! Hevoset kulkivat hyvin ja laukkasimme mielestäni hirmu kovaa! Menimme siis kaksin hevosten omistajan kanssa. Ainoastaan kerran edellä kulkeva hevonen pelästyi. Nimittäin yhteen pihaan oli kasattu ajoeste mikä muistutti aivan jättimäistä estettä. Noh hevonenhan päätti että "tuota minä en ainakaan hyppää" ja lähti muutaman laukka-askeleen eteenpäin. Noh en oikein pidätellyt ponia ja se ajatteli että hevonen jättää yksin sen. Otettiin mekin sitten pari laukka-askelta, tosin poni ei pelästynyt vaan kulki ihan rauhallisesti.



Eilen uitin myös taas Cinnaa ja Kiriä. Cinna oli aivan mahdottomalla päällä kun oli ollut päivän vähän vähemmällä liikunnalla. Veti kuin hullu ja minullakin meinasi jo hermot mennä. Muutenkin olin jotenkin huonolla tuulella eilen illalla, niin se varmaan kanssa vaikutti koiriin. Loppu lenkistä vielä silmään alkoi sattumaan ja huomasin vasta parin tunnin päästä että pieni koppakuoriainenhan siellä silmässä oli. Hyi.



Aku taas on ollut karkuteillä. Eilen se karkasi yhdessä pennun kanssa! Pentuhan ei ihan pysynytkään Akun vauhdissa, ja naapuri nappasi sen oman pystiksensä kanssa samaan häkkiin hetkeksi. Aku oli niin väsynyt, ettei jaksanut edes hätistää hyttystä kuononsa päältä. Muokkasin tosin hyttysen pois tästä kuvasta, ja hätistin sen myös Akun kuonon päältä pois heti kun sen huomasin.


Väsynyt pikku Kirppu.


Maisa komentelee taas Akua tässä kuvassa!

Viikonloput menevät aina liian nopeasti. Onneksi koulua on enää kaksi viikkoa jäljellä! Kokeita tosin on vielä paljon jäljellä. Kesällä onkin ihanaa kun voin olla koirien kanssa joka päivä. Samoin voin käydä useammin ratsastamassa. Ihanaa kesän odotusta kaikille!

7 kommenttia:

  1. Voi että kun nuo pennut on sulosia! Tahon kans :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Pienet karvapallot. :) Vielä muutama odottelee omaa kotiaan.

      Poista
  2. Sulla on tosi kiva ulkoasu blogissas, ja muutenkin kirjotat hyvin :) Oikeastaan mitään huonoa sanottavaa en keksi. Tosi suloisia noi pennut muuten :3

    www.sannimatleenaa.blogspot.fi <-- mun vähän keskeneräinen blogi

    VastaaPoista
  3. Blogin ulkoasu on pirteä ja blogin aihe on ihana. Kirjotat kans hyvin ja pennut on tosi sulosia :3

    http://vilmamariaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloisia!:) Ulkoasu on mun mielestä jotenkin liian yksinkertanen. Kirjotat hyvin ja varmasti monta koira ihmistä kiinostaa tää;)
    p.s. olin demissä nimellä hosu :DD
    http://jenni510.blogspot.fi/

    VastaaPoista