perjantai 2. toukokuuta 2014

Joella

Tänään ystäväni Enni tuli meille. Ennistä voitte lukea lisää hänen blogistaan: tilkkupuu. Suunnitelmissa oli kuvailla ja lähteä retkelle joen rannalle. Pakkasimme kameran ja jäätelöt mukaan. Kun kaikki oli valmista lähdimme suunnistamaan kohti koiratarhaa. Oli mukavaa kun Ennikin ehti vielä nähdä kaikki pennut ennen niiden myyntiä.

Tänä viikonloppuna pennut ovat siis luovutusikäisiä. Huomenna on ainakin pari ihmistä tulossa niitä katsomaan. Toivottavasti olisin itsekin silloin paikalla, on nimittäin mukavaa nähdä millaisiin koteihin pennut pääsevät. Pari tuntia olen ainakin kotoa poissa sillä päivällä menen taas ratsastamaan sillä uudella ponilla.


Ulkona on jo melko vihreää, kuten kuvasta näkyy. Tänään on kuitenkin tullut rae- ja räntäkuuroja vähän väliä. Toivottavasti säät nyt lämpenisivät yhtä hyviksi kuin viime viikolla. Otimme Ennin kanssa taas pentuja ulos tarhasta juoksemaan kaksi kerrallaan. Yritin ottaa juoksevistakin pennuista kuvia, mutta en saa millään tarkkoja niistä. Pitäisiköhän opetella käyttämään itse säädettäviä asetuksia "urheilu" asetuksen sijaan? Vai eikö objektiivini vain riitä.


Cinnan naama oli melko hauska laiturin alle kaivautumisen jälkeen. Videota ja lisää hauskoja kuvia on tulossa nyt lähiaikoina, kun saan ne vain muokattua! Cinnaa ei oikein uiminen huvittanut, ehkä sille vesi oli vielä liian kylmää. Kiri tosin uisi vaikka koko päivän, jos saisi valita. Hassua että kevät tuli tänä vuonna niin aikaisin, koiratkin ovat uineet jo liki kuukauden. Cinna haukkui tänään kovasti kanoottia, mutta tavallisista soutuveneistä se ei sanonut mitään. Ilmeisesti ajatteli että nyt on pirun iso sorsa tulossa kohti.

6 kommenttia:

  1. Moikka olipas kiva löytää tämmöinen blogi missä on minunkin sydäntä lähellä olevia koiruuksia! :) Itselläni on suomenpystykorva-sekoituksia 3 kpl joista yksi on meille jäänyt pentueesta joka syntyi helmikuussa :) mitäs sekoitusta noi teidän pentuset on ? :) jos meidän koiralauma kiinnostaa niin kurkkase blogia http://hiomattomattimantit.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Menenkin heti tutkimaan blogiasi. Pennut ovat suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan sekoituksia. :)

      Poista
    2. No meillä on sitten sama sekoitus! :) meillä iida on suomenpystykorvan ja pohjanpystiksen sekoitus ja pentujen isä suomenpystykorva! :)

      Poista
    3. Niin, ihanaa nähdä muitakin samaa sekoitusta olevia! :)

      Poista
  2. Joko ne nyt pian lähtee, justhan ne synty :( no, saavat varmasti hyvät kodit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on tulossa pari ihmistä katsomaan pentuja, saa nähdä ottavatko jo pennut matkaansa. :) Aika kuluu niin nopeasti... vastahan ne syntyivät. :)

      Poista