Kysymyspostauksen vastaukset

Nyt sain vihdoin valmiiksi tämän kysymyspostauksen. Oli todella hauskaa toteuttaa tätä, kiitos kovasti kaikille kysymyksistä! Olisi mukavaa jos ehdottaisitte muitakin tälläisiä hauskoja erikoispostauksia. Ideoita saa laittaa kommentteihin!

Mitä kirjoja luen?

Jos mangat eli japanilaiset sarjakuvat lasketaan tähän niin ilmoitan lukevani Ginga -sarjaa. Eli Hopeanuoli ja Weed mangoja, sekä taiteilijan muita suomessa ilmestyneitä sarjoja. Myös oikeita kirjoja luen satunnaisesti. Usein luen hevos- ja koirakirjoja. Helena Meripaasin koirakirjat ovat lähellä sydäntäni, samoin Susikoira Roi -kirjat.

Suosikki vaatteeni?

Tätä toppia oon käyttänyt tänä kesänä paljon. Samoin kuvassa olevaa cappia.

Toppi - Seppälä

Cap - New Yorker

Tärkein ihminen minulle?

Huh vaikein kysymys aikoihin. Luulisin että tärkeimmät ovat ystäväni Enni ja Aleksi. Ja tietenkin perheeni.

Tärkein eläin minulle?

Eläimistä tärkeimpiä minulle ovat koirat ja hevoset/ponit.  Välillä tuntuu että tulen eläinten kanssa jopa paremmin toimeen kuin ihmisten.

Kuvassa suosikki tuntiponini Dari.

Lempi vuodenaikani?

Tämä on vaikea kysymys! Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Rakastan kauniita ja valoisia kesäiltoja, lämpimiä järvivesiä ja uimista. Rakastan syksyn ensimmäisiä yöpakkasia, jolloin tie on jo jäässä ja vesilätäköt raksuvat kävellessä niiden ylitse. Rakastan talven kauneutta. Puhdasta lunta ja eläinten jälkiä hangessa. Rakastan kevättä ja hiljalleen lämpiäviä ilmoja, jolloin voi vähentää vaatetta ja kulkea hupparissa kouluun.

Läheisin koira hoitokoiristani oli?

Luulen että se oli Kiri. En tiedä tarkalleen miksi, mutta Kirin kanssa tuntui kuin se olisi ollut pala minua. Se oli samanlainen kuin minä. Opin Kiriltä ja se minulta. Yhteistyömme alkoi sujua loppua kohden uskomattoman hyvin. Viimeisenä iltana se tuli luokseni häntä heiluen ja nuoli käsiäni. Rakastin sitä koiraa. Se oli elämäni koira.

Suurin unelmani?

Kiri oli vielä vähän aikaa sitten suurin unelmani. En osaa vielä sanoa mikä se olisi nyt. Ainakin tahtoisin kehittyä eläinten kanssa paremmaksi, niin hevosten kuin koirienkin kanssa.

Pelkoni?

Pelkään kuolemaa. Lisäksi pelkään myös hämähäkkejä ja muita vähemmän vakavia asioita.

Mikä tekee minut iloiseksi?

Iloiset hetket eläinten parissa.

Entä surulliseksi?

Kiri tulee ajatuksiini monesti. Varsinkin illalla tuntuu mahdottomalta saada nukuttua.

Minkä tasoinen ratsastaja olen?

En mikään erityisen hyvä. Osaan kuitenkin perusasiat ja olen ratsastanut 4-5 vuotta. Tällä hetkellä käyn ratsastamassa miltei joka päivä. Kiinnostusta olisi tosin oppia lisää! :) 

Kuvassa ihana Ammu jota käyn liikuttamassa yleensä pari kertaa viikossa.

Kauanko olen käynyt hoitokoirieni luona?

Kolme vuotta olen jakanut elämäni ilot ja surut niiden kanssa.

Tavoitteeni koirien suhteen?

Hoitokoirieni kanssa minulla ei ollut mahdollisuutta harrastaa. Lisäksi asun niin korvessa, että olisi vaikeaa päästä täältä harrastamaan mitään. Parin vuoden päästä kun hankin oman koiran aion kuitenkin varmasti ainakin yrittää jotain harrastusta. Erityisesti minua kiinnostaa TOKO ja näyttelyt.

Lisäksi perheemme mäyräkoiran kanssa satunnaisesti harrastamme "koti" agilityä.

Seurustelenko?

En taida seurustella tällä hetkellä...

Hienoin ottamani kuva?

Vaikea kysymys, mutta tästä Kirin syksyisestä kuvasta olen aina pitänyt.

Unelma jonka haluaisin toteuttaa?

Vielä jonain päivänä haluan kauniin omakotitalon, kaksi ponia ja muutaman koiran, ehkä jopa kennelin.

Lempi pelini?

Mitäköhän peliä tässä tarkoitetaan? Koneella tykkään pelata Sims 3 Lemmikit -peliä. Myös minecraftia pelasin silloin, kun koneemme suostui vielä pyörittämään sitä.

Suosikki aineeni koulussa?

Atk taisi olla peruskoulussa suosikkini, nyt amiksen aineista en osaa sanoa.

Mitä odotan tulevalta?

Odotan opiskelujen päättymistä, omaa asuntoa, ja omaa koiraa.

Asia johon olen koukussa?

Ratsastukseen olen ihan koukussa, vaikka varmaan kuulostaa hassulta. Päiväkin ilman ratsastusta saa minut huonolle tuulelle ja tylsyyskuoleman partaalle.

Unelmieni lomakohde?

Tahtoisin joskus käydä Islannissa tai Japanissa. Myös Saksaan tahtoisin uudellleen. Ja Amerikassa olisi mahtavaa käydä!

Toiveammattini?

Tällä hetkellä opiskelen pintakäsittelijäksi, mutta vielä jonain päivänä tahtoisin työskennellä myös eläinten parissa. Kaikki eivät tiedä mitä pintakäsittelijä tekee joten voin hieman valaista lisää. Elikkä alani on teollinen pintakäsittely. Maalaamme teollisuuteen liittyviä osia ja autoja, koulussa meillä on myös välillä muitakin töitä kuten vaikkapa pöytiä, hyllyja ja tuoleja.

Suosikki koirarotuni?

En ole oikeastaan ihan selvillä tästä vielä. Haluaisin tulevaisuudessa jonkin saksanpaimenkoiran tyyppisen paremmalla terveydellä varustettuna. Myös tsekkoslovakiansusikoira kiinnostaa. Ja tietenkin suomenpystykorva on yksi suosikeistani.

Jos et ehtinyt kysymään minulta sinua askarruttavaa kysymystä, voit laittaa sen tänne askiini: http://ask.fm/akuzio Kiitos vielä kaikille kysyjille!

Kiri

Kirin jälkeen en ole pystynyt jatkamaan pystykorvien hoitamista. Ajatuskin lenkille viemisestä, Kirin valjaiden ohi kulkemisesta, Akun ottamisesta Kirin tarhasta. En pysty edes ajattelemaan Kiriä itkemättä. Koskettavan kappaleen kuuleminen, naapureiden puheet Kiristä, kaikki saavat minut pidättelemään itkua. Koitan ajatella muita asioita niinä hetkinä, mutta kyyneleet meinaavat tulla väkisin.

Pari päivää sitten kävin tarhalla katsomassa Maisaa ja Akua. Se oli liian rankkaa. Toivoin näkeväni Kirin vielä kopin katolla, juoksemassa aidan viereen tervehtimään. Tarhassa oli vain Aku. Voikukan lehdet ja nurmikko olivat alkaneet kasvaa tarhassa, kun Kiri ei ollut enää juoksemassa siellä.

Rakastin sitä pientä kultaista koiraa niin paljon. Se oli osa minua.

Haluaisin vain palata ajassa takaisin ja viettää jokaisen hetken Kirin kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. Muistan ne kaikki hetket. Kirin ensimmäiset totuttelut kaulapantaan ja hihnaan. Ensimmäiset lenkit lumisilla teillä, Kirin oma selitys ja innostus ensimmäisillä lenkeillä, sitä ääntä ei kukaan voinut olla kuulematta! Kiri piti välillä omalaatuisia ääniä. Sen haukkua, ROUROUROU -ääntä enkä hassuja vinkaisuja voi koskaan unohtaa. Mutta ulvonut Kiri ei koskaan.

Muistan sen ihmeellisen karkuretken pentuna, jolloin Kiri karkasi omistajaltaan ja juoksi hirveän matkan jään poikki melkein toiseen pitäjään. Kuinka väsynyt pieni Kiri selvisi kaikista vaaroista ja ymmärsi hakea metsämiehen talosta apua itselleen.

Kiri oli pentuna niin pieni ja pyöreä, sille kasvoi tuuheampi talviturkki kuin kellekään tuntemalleni koiralle. Välillä Kirin kanssa oli vaikeampia aikoja, silloin kun se ujosteli. Kun menin talveksi kaupunkiin kouluun enkä nähnyt sitä enää niin usein se ei enää ollut niin rohkea minua kohtaan ja luottamus täytyi rakentaa uudestaan nyt kesällä. Monien vaikeuksien, Cinnan lähdön jälkeen meillä oli Kirin kanssa erityisen vaikeaa. Se ei tahtonut lähteä kanssani lenkille. Se pysähtyi jopa metrin välein ja meni maahan makaamaan. Joka kerta yritin uudestaan. Se tunne oli mahtava kun eräänä päivänä se lähtikin innoissaan lenkille kanssani, menimme metsään. Monesti Kiri totutteli uusiin asioihin pihassamme. Grillasimme yhdessä, söimme jäätelöä yhdessä, kuvailimme, Kiri uskalsi jopa tulla sisälle meille, se oli ujon koiran kanssa suuri saavutus. Kiri piti pekonista, grillimakkarasta taas ei, ja lauantaimakkaraa se maisteli suussaan ja sylkäisi pois. Kiri kokeili kaikkea uutta. Se pieni koira yritti aina parhaansa.

Kirin ja minun suurin yhteinen saavutus oli juhannus. Kävimme yhdessä kokolla. Kiri ei pelännyt yhtään. Se tervehti iloisesti jokaista ihmistä, se ei arkaillut kenenkään kohdalla. Muistan yhä kuinka ylpeä siitä olin.

Yhä ajattelen joka päivä sitä. Yöpöydälläni pidän Kirin kuvaa, sen näkeminenkin saa vain itkemään. Miksi? Miksi tämän piti loppua näin. Olisipa Kiri ollut omani, en olisi koskaan päästänyt siitä irti.

"Vaik ei enää koskaa nähäkkää mä lupaan, sait mun sydämestäni palan sä mukaan."

Arttu

Tässä on komea Arttu poika, jota olen käynyt nyt muutaman kerran lenkittämässä. Arttu on viisi vuotias leonbergin ja kultaisennoutajan risteytys. Arttu käyttäytyy oikein kiltisti hihnassa, paitsi kaikkia toisia koiria se ei siedä, ja siksi on oltava vähän varovainen.

Kuvat ovat viime lenkiltämme. En osaa vielä Artusta paljoa kertoa, mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa?

Herkkujen Yö

Nyt tuleekin hieman blogin aiheesta poikkeavaa materiaalia. Pari päivää sitten olin nimittäin Herkkujen Yössä! Herkkujen Yö on Hauholla perinteinen tapahtuma, jolloin kierrellään eri paikoissa syömässä. Me emme tosin käyneet joka paikassa. Valitsimme tänä vuonna Wuolteen ja Hahkialan kartanot.

 Tässä Herkkujen Yön menu. 

Ensimmäiseksi menimme Wuolteen kartanolle. Tämä kartano toimi aikanaan myös sairaalana jonkin aikaa. Toisessa kuvassa näette maiseman parvekkeelta.

Söimme ihania lettuja mansikoiden, kermavaahdon ja kinuskikastikkeen kera. Lisäksi maistoimme myös muikkuja. Jo näiden jälkeen oli ihan täynnä eikä olisi jaksanut syödä enää mitään!

 Kuitenkin päätimme vielä suunnata Karl Fazerin omistamaan Hahkialan kartanoon. Täällä kävimme myös viime vuonna. Tällä kertaa söimme täällä erinomaisia kanavartaita, joista en kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa.

 Tässä vielä taidetta Hahkialan kartanolta.

Matka Oittilaan ja takaisin.

Tämä päivä alkoi pakkaamalla aamulla laukun, hupparin, ja kameran mukaan. Hupparia ei tosin tarvinnutkaan sillä oli kamala helle. Kello 11.30 pakkasimme myös itsemme autoon. Mukaan lähti siis kaverini Enni ja naapurini Marja. Päämääränä oli Oittilan kylä ja tarkemminkin Ylä-Tihtarin tila. Tänään siis koitti se kauan odotettu päivä kun lähdimme katsomaan Cinnaa viimeistä kertaa.

Matkaa oli 151 kilometriä. Google mapsin mukaan aikaa menisi reilu kaksi tuntia. Me tosin pysähdyttiin parilla kyläkaupalla sekä syömässä, joten aikaa meni hieman enemmän. Oli hauskaa tutustua tuollaisiin pieniin kyläkauppoihinkin. Valikoima oli hieman suppea, sekä karkkihyllyllä oli pääasiassa pääsiäiskarkkeja, mutta kyllä jotain matkaevästä löytyi! Pelikoneellakin vähän pelattiin taskurahoja. Enniä ja minua ei onnistanut, mutta Marja saikin melkein kympin.

Maisemat vaihtelivat ihanista vesistöistä pieniin kyläpahasiin ja kun ajettiin kohti keski-suomea maisemat alkoivat kohota ja pian näkyikin upeita maisemia, vuoria ja ihania peltoaukeita. Hevosia näkyi laiduntamassa myös monessa kohtaa ja ajettiin siinä Jämsänkin läpi. Himoksen laskettelurinteet olivat näin kesälläkin kauniit. Vihdoin Korpilahdelta käännyttiin oikealle ja jonkin aikaa ajettuamme jouduimmekin tuskailemaan navigaattorin kanssa. Perille tilalle onneksi päästiin, vaikkakin kapeaa kiertoreittiä.

Tilan omistajat olivat hyvin mukavia. Veimme tuliaisiksi Cinnalle kasan herkkuja ja isäntäväelle Marjan itse tekemää maalaisleipää. Tilalla oli Cinnan lisäksi kolme muuta pohjanpystykorvaa, bulldoggi, kissoja, alpakoita, hevosia, ja jossain kauempana olisi ollut myös lampaita. Cinnan tarhakaverina oli 12 -vuotias pappa Caru. Viereisessä tarhassa oli upea tuuhea turkkinen Ukko. Vähän kauempana olevassa tarhassa oli myös kuvan kaunis Vilja. Muiden kanssa Cinna tuli oikein hyvin toimeen, mutta Viljan kanssa Cinna ei tullut oikein kunnolla toimeen.

Tässä ihana Vilja. Arvatkaa kuka on napsaissut korvasta palan pois!

 Saimme ottaa Cinnan hihnaan ja kävellä katselemassa tilan ympäristöä ja eläimiä. Alpakat olivatkin hauskoja eläimiä. Cinnaa haukutti, olisi ollut aidan toisella puolella niin herkullista paistia!

"Mulle paistia! Heti! Nyt."

Sitten jätettiin Cinnalle vielä viimeiset hyvästit rapsutuksien kera. Oli haikeaa lähteä, mutta toisaalta oli hyvä mieli että Cinnalla on asiat nyt niin hyvin. Se oli käynyt näyttelyissäkin ja saanut käsittääkseni arvosanaksi H:n. Cinna pärjää varmasti hyvin Canadassa. Sitä on nyt totutettu paljon autoonkin.

Kotimatkalla poikettiin kauniiseen mutta hieman kulahtaneeseen ja omaperäiseen rantakahvilaan. Limu kuitenkin maistui hyvältä. Ja kyllä me myöhemmin poikettiin vielä jäätelölle erääseen kesäkahvilaankin. Kotona oltiinkin vasta suunnilleen kello 19.00. Reissu oli oikein mukava, vaikka helle meitä vähän koittelikin! Oli ihanaa tutustua uusiin seutuihin ja erityisesti nähdä Cinna vielä kerran. ♥