tiistai 23. lokakuuta 2012

Cinnailuja

Toinen päivä tetissä.
Ensimmäisenä aamulla oli rotikan pentu, jolle annoimme rokotukset. Seuraavaksi jokin spanieli jolta poistettiin hammaskiveä, hyvän luonteen omaava sellainen :)
Päivän mielenkiintoisin tapahtuma oli seuraavaksi: paikalle saapui ainakin 11 chihuahuaa!
Osa niistä rokotettiin, osalta poistettiin hammaskiveä ja useilta revittiin maitohampaita, jotka eivät itsestään olleet lähteneet. Ja lisäksi yhdeltä koirista etsittiin kivestä, joka tuskin tulisi laskeutumaan... harmi, varsinkin koska koirasta olisi tullut hyvä näyttelykoira.
Viimeiseksi teimme vielä jonkin yleistarkastuksen jollekkin lehmätilalle.

Tänään lenkitin ensimmäistä kertaa kaikkia kolmea koiraa, Akua, Maisaa ja Cinnaa. Lenkitin siis Maisaa ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen (toki se oli jo omistajansa kanssa lenkkeillyt, mutta lenkitin kaikkia koiria yhdessä vasta nyt, sillä Cinna ja Maisa ovat vasta alkaneet tottua toisiinsa.).
Menimme tänään metsään, ja annoin Cinnan juosta vapaana. Emme olleet pitkään, sillä huomasimme että metsää oli hakattu melkein koko polun matkalta.

maanantai 22. lokakuuta 2012

puppies & TET





Viime viikolla en päässyt katsomaan koiria, koska olin lähes koko syysloman kipeä. Tänään pääsin sentään onneksi niitä katsomaan, Cinnallakin oli jo molemmat korvat pystyssä!

Tänään alkoi myös tet -viikko. Olen tetissä eläinlääkärissä, ja ainakin tämä päivä on ollut mukava. Aamulla oli aluksi hieman tylsää, koska eläinlääkäri puhui vain puhelimessa, mutta sinä aikana ehdin hyvin tutustua eläinlääkärin omiin koiriin, kahteen whippettiin. 
Oikea työpäivä alkoi pyreneittenmastiffin (en ole varma oliko juuri tuo rotu, jos ei niin joku saman tapainen ainakin) kynsien leikkuulla, seuraavaksi vuorossa oli kahden islanninlammaskoiran yleistarkastus ja rokotus. Sain auttaa laittamalla rokotteet valmiiksi ja pitelemällä koiria, koirien omistaja oli hyvin mukava ja ystävällinen. 
Sitten vastaanotolle saapui karjalankarhukoira, jonka tassu oli kipeä, koiralla oli ollut myös joskus aiemmin kapi, joten turkkia tutkailtiin. 
Seuraava tehtäväni oli täyttää eläinlääkärin tarvike salkkua, jonka jälkeen lähdimme eräälle tallille katsomaan hevosta, jonka jalassa piti olla vikaa, mutta onneksi syy löytyi, eikä ollut vakava, vain jonkun vanhan leikkauksen arvet. Estehevoseksi siitä ei kuulemma enää ollut, mutta kouluratsuksi kyllä, niinkuin omistaja toivoikin. 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Pennut

Toissapäivänä Maisan pennut siirrettiin ulkotarhaan. Pennut ovat pärjänneet hyvin, vaikka ulkona onkin jo hieman kylmä. Myös Aku ja Cinnakin tulevat niiden kanssa toimeen.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Koiria

Aku ja Cinna
Teen blogia koirista, mm hoitokoiristani joihin tällä hetkellä kuuluu Aku, Cinna, Maisa ja Maisan kuusi pentua.

Aku, Maisa ja pennut ovat rodultaan Suomenpystykorvia ja Cinna on Pohjanpystykorva. Koirien omistaja metsästää usein koiriensa kanssa, mutta ehdin hyvin lenkittämään niitä lähes joka päivä.