Matka Oittilaan ja takaisin.

Tämä päivä alkoi pakkaamalla aamulla laukun, hupparin, ja kameran mukaan. Hupparia ei tosin tarvinnutkaan sillä oli kamala helle. Kello 11.30 pakkasimme myös itsemme autoon. Mukaan lähti siis kaverini Enni ja naapurini Marja. Päämääränä oli Oittilan kylä ja tarkemminkin Ylä-Tihtarin tila. Tänään siis koitti se kauan odotettu päivä kun lähdimme katsomaan Cinnaa viimeistä kertaa.

Matkaa oli 151 kilometriä. Google mapsin mukaan aikaa menisi reilu kaksi tuntia. Me tosin pysähdyttiin parilla kyläkaupalla sekä syömässä, joten aikaa meni hieman enemmän. Oli hauskaa tutustua tuollaisiin pieniin kyläkauppoihinkin. Valikoima oli hieman suppea, sekä karkkihyllyllä oli pääasiassa pääsiäiskarkkeja, mutta kyllä jotain matkaevästä löytyi! Pelikoneellakin vähän pelattiin taskurahoja. Enniä ja minua ei onnistanut, mutta Marja saikin melkein kympin.

Maisemat vaihtelivat ihanista vesistöistä pieniin kyläpahasiin ja kun ajettiin kohti keski-suomea maisemat alkoivat kohota ja pian näkyikin upeita maisemia, vuoria ja ihania peltoaukeita. Hevosia näkyi laiduntamassa myös monessa kohtaa ja ajettiin siinä Jämsänkin läpi. Himoksen laskettelurinteet olivat näin kesälläkin kauniit. Vihdoin Korpilahdelta käännyttiin oikealle ja jonkin aikaa ajettuamme jouduimmekin tuskailemaan navigaattorin kanssa. Perille tilalle onneksi päästiin, vaikkakin kapeaa kiertoreittiä.

Tilan omistajat olivat hyvin mukavia. Veimme tuliaisiksi Cinnalle kasan herkkuja ja isäntäväelle Marjan itse tekemää maalaisleipää. Tilalla oli Cinnan lisäksi kolme muuta pohjanpystykorvaa, bulldoggi, kissoja, alpakoita, hevosia, ja jossain kauempana olisi ollut myös lampaita. Cinnan tarhakaverina oli 12 -vuotias pappa Caru. Viereisessä tarhassa oli upea tuuhea turkkinen Ukko. Vähän kauempana olevassa tarhassa oli myös kuvan kaunis Vilja. Muiden kanssa Cinna tuli oikein hyvin toimeen, mutta Viljan kanssa Cinna ei tullut oikein kunnolla toimeen.

Tässä ihana Vilja. Arvatkaa kuka on napsaissut korvasta palan pois!

 Saimme ottaa Cinnan hihnaan ja kävellä katselemassa tilan ympäristöä ja eläimiä. Alpakat olivatkin hauskoja eläimiä. Cinnaa haukutti, olisi ollut aidan toisella puolella niin herkullista paistia!

"Mulle paistia! Heti! Nyt."

Sitten jätettiin Cinnalle vielä viimeiset hyvästit rapsutuksien kera. Oli haikeaa lähteä, mutta toisaalta oli hyvä mieli että Cinnalla on asiat nyt niin hyvin. Se oli käynyt näyttelyissäkin ja saanut käsittääkseni arvosanaksi H:n. Cinna pärjää varmasti hyvin Canadassa. Sitä on nyt totutettu paljon autoonkin.

Kotimatkalla poikettiin kauniiseen mutta hieman kulahtaneeseen ja omaperäiseen rantakahvilaan. Limu kuitenkin maistui hyvältä. Ja kyllä me myöhemmin poikettiin vielä jäätelölle erääseen kesäkahvilaankin. Kotona oltiinkin vasta suunnilleen kello 19.00. Reissu oli oikein mukava, vaikka helle meitä vähän koittelikin! Oli ihanaa tutustua uusiin seutuihin ja erityisesti nähdä Cinna vielä kerran. ♥